Mikroyrittäjiä tuetaan Naantalissa uudella palvelusetelillä

Uutiset
Naantalilaiset alle 10 henkeä työllistävät yritykset voivat hakea uutta tukea toimintansa kehittämiseen kaupungilta 1.3.2021 alkaen.
.

Naantalin kaupunki lanseeraa uudenlaisen palvelusetelin mikroyrityksille sekä yksinyrittäjille. Palveluseteli on arvoltaan 500 euroa, ja se on tarkoitettu yritystoiminnan kehittämiseen. Käytännössä palvelusetelin avulla voi hankkia liiketoiminnan kehittämistä tukevia asiantuntijapalveluita.

– Kaupunki on halunnut ottaa käyttöön mikroyrittäjien palvelusetelin, jotta pienemmätkin yritykset pystyvät saamaan asiantuntijatukea kehittämistoimenpiteiden selkeyttämiseksi ja luomaan toimenpidesuunnitelmaa niiden tueksi, kertoo Naantalin kaupungin elinkeinoasiamies Lassi Rosala.

– Mikroyrittäjillä ja yksinyrittäjillä voi olla usein haasteellisempaa löytää aikaa ja taloudellisia resursseja toiminnan uudistamiseen. Kun voimavarat menevät päivittäisen yritystoiminnan hoitamiseen, kehittäminen jää väistämättä taka-alalle. Palvelusetelillä pyritään tuomaan yrityksille mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen ja erityisesti kehitysideoiden käytäntöön viemiseen, Rosala jatkaa.

Palvelusetelitukea voi saada seuraavien palveluiden hankkimiseen: myynti ja markkinointi, osaamisen kehittäminen ja johtaminen, talousasiat sekä omistajanvaihdokseen valmistautuminen.

– Palvelusetelin kautta halutaan myös madaltaa kynnystä hyödyntää asiantuntijapalveluita: aivan kaikkea ei tarvitse osata itse, tarpeen vaatiessa näitä palveluita kannattaa hyödyntää, Rosala sanoo.

Naantalin elinvoimaohjelman yhtenä toimenpiteenä on tukea yritysten uudistumista. Yrittäjiltä vaaditaankin pitkäjänteistä uudistumista, jotta ne pystyvät vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin ja haasteisiin, kuten digitalisaation ja globalisaation aiheuttamaan murrokseen.

Tänä vuonna palveluseteleitä myönnetään yhteensä kymmenelle yritykselle. Samalla selvitetään tuen kysyntää, ja jatkoa tarkastellaan sen pohjalta. Jos kysyntää palveluseteleille on, voisi tukea jatkossa saada entistä useampi yritys.

– Jos kysyntää on, palveluseteli voisi olla pysyvä malli. Kaupungin on tärkeä tukea alueen yrityksiä eri tavoin toiminnan kehittämisessä, Rosala toteaa.

Palvelusetelin lisäksi Naantalin yrityspalvelut tukevat yritysten uudistumista esimerkiksi koulutusten muodossa. Kaupunki järjestää yhdessä Turun ammattikorkeakoulun kanssa kevään 2021 aikana neljän koulutuksen sarjan, jonka aiheena on myynti ja markkinointi. Koulutukset ovat maksuttomia naantalilaisille yrittäjille.

Ensimmäinen koulutus pidettiin etänä viime viikolla, ja seuraava koulutus järjestetään torstaina 24.3. Ilmoittautuminen kevään koulutuksiin on käynnissä kaupungin verkkosivuilla.

Palvelusetelin haku alkaa maanantaina 1.3.2021 ja jatkuu 31.3.2021 saakka. Tukea haetaan kaupungin verkkosivujen sähköisen lomakkeen kautta. Palvelusetelin arvo on 500 euroa, ja tuettavassa hankkeessa on sadan euron omarahoitusosuus.

Lue lisää kaupungin sivuilta palvelusetelistä mikroyrittäjille.

Aurinkoa arkenakin! Naantalin kaupunki julkaisee viikoittain aurinkoisia uutisia, joiden tarkoituksena on tuoda esille kaupungin positiivisia tapahtumia. Aurinkoisen uutisen tunnistat kuvan aurinkologosta. Tunnisteella #viikonaurinkoinenuutinen voit seurata aihetta sosiaalisessa mediassa.

Elinkeinoasiamies
Organisaatio
Hallintopalvelut
Yksikkö
Hallintopalvelut
Matkapuhelinnumero
040 678 3270
Sähköposti
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Address

Kaupungintalo, Käsityöläiskatu 2

Päivitetty viimeksi
25.2.2021 14:30

Asiasanat

Yrittäjät
Työ ja yrittäminen
Liiketoiminnan kehittäminen